Seinä

Seinä

Led valot seinään

LedStoren valaisimista seinään käytännöllisiä ovat sisustukselliset kuution ja suoran lieriön muotoiset valaisimet ja eri pituiset lähellä seinää menevät valaisimet. Led listat, jotka kootaan led nauhasta ja alumiiniprofiilista, soveltuvat myös hyvin esimerkiksi lattia- tai kattolistojen kautta tulevaan valaistukseen. 

Led seinävalot eri tiloihin

Led seinävalot sopivat moniin kodin tiloihin, kuten oleskelutiloihin, makuuhuoneisiin, työtiloihin, käytäviin, keittiöön ja kulkuaukkoja reunustamaan. Seinävaloja suunniteltaessa on hyvä ottaa huomioon isompien kalusteiden sijainnit, ja tiloilta haluttu käyttötarkoitus, jotta sopivat valotehot saadaan oikeisiin paikkoihin. Käytävätiloihin soveltuu hyvin esimerkiksi lattialistaan upotettava led lista, tai kattolistan kautta valaiseva led lista. Led nauhasta ja alumiiniprofiilista koottava led lista on monipuolisesti käytettävä, sillä profiileita on valikoimissamme monen tyyppisiä. Kauniisti valoa esimerkiksi eteistiloihin saadaan, kun upotetaan noin 40 mm leveä profiili oviaukon suuntaisesti pystyyn, ns. rakovalaisimeksi.

Olohuoneissa seinävalaisimet rytmittävät tiloja ja luovat yhtenäisiä tilatunnelmia. Muun muassa sohvaryhmäkokonaisuutta voidaan valaista kauniisti pitkänomaisilla seinävalaisimilla, jotka sijoitetaan sohvaryhmän molempiin päihin seinälle.

Sisustusvalaisimistamme monet soveltuvat myös kosteisiin tiloihin, kuten allastiloihin ja kylpytiloihin. Led listoista saadaan kaikista kosteisiin tiloihin sopivat toteutukset. Kosteaan tilaan sopivat valaisimen tunnistat suojausluokasta, joka on IP 44 tai enemmän.

Katso

Tuotteet 1 :stä 20 :een, yhteensä 60

Suodattimet
  • Sijainti
  • Nimi
  • Hinta
  • Säädettävyys
  • Ketjutettava
  • Langaton
  • Wattimäärä
  • Asennusaukko
Sijainti
  1. LED seinävalaisin ulkokäyttöön - CUBIC OUT, yhteen suuntaan, 3W, 3000K
    • tyylikäs kuutio
    • pulverimaalattu teräs
    • tukeva seinäkiinnitys
    • IP55
    • 300 lumen
    Varastossa 46
    Rating:
    77%
    119,00 €
  2. LED seinävalaisin - STRAIGHT 300, IP44, harjattu alumiini, 6,5W, 3000K
    • asennus vaakaan tai pystyyn
    • tyylikäs harjattu teräsviimeistely
    • IP44 roiskevesitiivis
    • ohueksi muotoiltu
    Varastossa 6
    Rating:
    80%
    129,00 €
  3. LED seinävalaisin - BLADE 300, IP54 matta valkoinen 4,2W, 3000K
    • yksinkertainen muotoilu
    • pulverimaalattu pinnoitus
    • voidaan asentaa helposti myös epäsuoraan valaisevasti
    • IP44 roiskevesisuojattu
    • 300 lumen
    Varastossa 86
    Rating:
    100%
    109,00 €
  4. LED seinävalaisin ulkokäyttöön - CUBIC OUT 2, kahteen suuntaan, 2x3W, 3000K
    • tyylikäs kuutio
    • pulverimaalattu teräs/li
    • tukeva seinäkiinnitys
    • IP55
    • 2x 300 lumen
    Varastossa 4
    149,00 €
  5. LED seinävalaisin ulos - ROUND OUT 2, kahteen suuntaan 2x3W
    • selkeä muotoilu
    • pulverimaalattu teräs
    • helppo seinäkiinnitys
    • IP55
    • 2x 250 lumenin valontuotto
    Varastossa 16
    Special Price 80,00 € Ovh hinta 109,00 €
  6. LED seinävalaisin ulos - ROUND OUT, yhteen suuntaan 3W
    • selkeä muotoilu
    • pulverimaalattu teräs
    • helppo seinäkiinnitys
    • IP55
    • 250 lumenin valontuotto
    Varastossa 20
    Special Price 70,00 € Ovh hinta 99,00 €
  7. LED seinävalaisin - LINE 400, IP44, mattavalkoinen, 3,6W, 3000K
    • ohueksi muotoiltu
    • valkoiseksi pulverimaalattua alumiinia
    • 230V verkkovirta-asennus
    • IP44 roiskevesitiivis
    • 3000 lämmin valkoinen
    Varastossa 13
    Rating:
    73%
    109,00 €
  8. LED ulkovalaisin - IN-WALL OUT 2 harmaa, 3W, upotettava muuriin tai portaisiin
    • upotettava valaisin esim. ulkomuuriin
    • asennuskuppi mukana
    • IP55
    • vaatii 100mm asennussyvyyttä
    • kolme värivaihtoehtoa
    Varastossa 43
    109,00 €
  9. LED seinävalaisin - BLADE 600, IP54 matta valkoinen 8,4W, 3000K
    • yksinkertainen muotoilu
    • pulverimaalattua alumiinia
    • suosittu maalausvalona
    • IP44 roiskevesitiivis
    • 600 lumen
    Varastossa 48
    Rating:
    80%
    139,00 €
  10. LED seinävalaisin - BLADE 1200, IP54 matta valkoinen 16,8W, 3000K
    • yksinkertainen muotoilu
    • pulverimaalattu pinnoitus
    • voidaan asentaa helposti myös epäsuoraan valaisevasti
    • IP44 roiskevesisuojattu
    • 1200 lumen
    Varastossa 35
    269,00 €
  11. LED seinävalaisin - LINE 900, IP44, matta valkoinen, 8,4W, 3000K
    • tyylikäs ohut muotoilu
    • pulverimaalattua alumiinia
    • 230V virransyöttö valaisimen yläpäästä
    • IP44 roiskevesisuojattu
    • 600 lumen
    Varastossa 48
    149,00 €
  12. LED seinävalaisin - LINE 1700, IP44, matta valkoinen, 17W, 3000K
    • tyylikäs ohut muotoilu
    • pulverimaalattua alumiinia
    • 230V virransyöttö valaisimen yläpäästä
    • IP44 roiskevesisuojattu
    • 1200 lumen
    Varastossa 8
    Rating:
    93%
    259,00 €
  13. LED seinävalaisin - LINE 400, IP44, harjattu alumiini, 3,6W, 3000K
    • tyylikäs ohut muotoilu
    • mattaharjattu alumiinipinta
    • 230V virransyöttö valaisimen yläpäästä
    • IP44 roiskevesisuojattu
    • 300 lumen
    Varastossa 26
    109,00 €
  14. LED seinävalaisin - STRAIGHT 600, IP44, harjattu alumiini, 17W, 3000K
    • yksinkertainen muotoilu
    • ruostumattomasta teräksestä
    • voidaan asentaa helposti vaakaan tai pystyyn
    • IP44 roiskevesisuojattu
    • 1200 lumen
    Varastossa 23
    Rating:
    100%
    209,00 €
  15. LED seinävalaisin - STRAIGHT 1200, IP44, harjattu alumiini, 34W, 3000K
    • yksinkertainen muotoilu
    • ruostumattomasta teräksestä
    • voidaan asentaa helposti vaakaan tai pystyyn
    • IP44 roiskevesisuojattu
    • 2400 lumen
    Varastossa 22
    309,00 €
  16. LED seinävalaisin sisäkäyttöön - OVAL, musta-kulta 2x3W
    • kultamaalattu sisäpinta, ovaali muoto
    • mustaksi pulverimaalattua alumiinia
    • Lasisuoja yllä ja alla
    • IP21
    • 2x 300 lumenia
    Varastossa 19
    109,00 €
  17. LED ulkoseinävalaisin - VIISTO, IP55, matta valkoinen, 2x7W, 3000K
    • toisesta päästä viisto lieriö
    • pulverimaalattua alumiinia
    • häikäisemätön
    • IP55
    • 2x 600 lumenin valontuotto
    Varastossa 28
    169,00 €
  18. LED ulkoseinävalaisin - VIISTO, IP55, matta musta, 2x7W, 3000K
    • toisesta päästä viisto lieriö
    • pulverimaalattua alumiinia
    • häikäisemätön
    • IP55
    • 2x 700 lumenin valontuotto
    Varastossa 52
    169,00 €
  19. LED seinävalaisin sisäkäyttöön - CUBIC, yhteen suuntaan, 3W, mattavalkoinen, 3000K
    • Pienikokoinen seinävalaisin 1 suuntaan asennetaan valaisemaan ylös tai alaspäin
    • 180 Lumen
    • IP21
    • Valaisin ei peitä 75mm asennusrasiaa
    • ei himmennettävä
    Varastossa 52
    Rating:
    60%
    69,00 €
  20. Alumiiniprofiili led nauhalle seinään 2500x17x49mm kahteen suuntaan, harjattu alumiini
    • sisustuksellinen pintamalli, harjattu alumiiniprofiili
    • seinään, lattiaan ym.
    • 1 - 2 max. 12mm leveälle led-nauhalle
    • IP44 roiskevesitiivis
    • sisältää opaalimuovikannen, kiinnikkeet ja päätypalat
    Varastossa 3
    70,00 €
20
  • 5
  • 10
  • 15
  • 20
  • 25
  • 30
sivua kohti
© Lamppukauppa Led Store Oy. 2022 All Rights Reserved