LED kasvivalot korkealla värintoistolla

LED kasvivalo, jossa on vain sinistä ja punaista aallonpituutta, on oikea valinta, sillä kasvivalon tärkeimpänä ominaisuutena on se, että valaisimessa on paljon sinistä ja punaista aallonpituutta oikeassa suhteessa. Näiden aallonpituuksien ansiosta kasvi kokee olevansa luonnonvalossa. Useimmiten tällainen valo on kuitenkin kotikäytössä hieman epämiellyttävä. Kotona huonekasvien hyvinvoinnin ylläpitämisessä sini-punavalon ostamisen sijaan kannattaa panostaa hyvälaatuisiin, korkean CRI:n eli värintoistoindeksin yleisvalaisimiin, joiden valossa viihtyvät kaikki. CRI-arvo vähintään 95 kertoo siitä, että valaisin toistaa hyvin myös kasvien tarvitsemat siniset ja punaiset aallonpituudet, mutta soveltuu myös koko kodin valaisuun hyvin. Huonolaatuisilla ledeillä (CRI <80) esimerkiksi punaiset aallonpituudet saattavat jäädä toistumatta lähes kokonaan.

LED kasvivalojen energiatehokkuus

LED kasvivaloja on alettu suosia taimien kasvattamisessa muutamien viime vuosien aikana muun muassa siksi, että ne eivät kuumene niin paljoa kuin energiansäästölamput, hehkulampuista puhumattakaan. Hyvät led-lamput ovat lisäksi energiatehokkaampia kuin energiansäästölamput tai loisteputket.

Lue lisää meidän blogista.

Lue lisää
Järjestä
139 tuotetta
Suodata (0)
LED alasvalo - KANTTI SQ023BR, IP54, CCT 2900-4000-5300K säädettävä, himmennettävä 9W, harjattu alumiini, CRI98
Varastossa
Led-SQ023BR-CCT-9W
  • 600 lumen, TRIAC himmennettävä
  • CCT 2900-5500K säädettävä Zigbee/DALI2/RF muuntajilla
  • hotellimainen upotettu valonlähde
  • led modulilla 7 vuoden takuu
  • täydellinen valon spektri, CRI98!
LED KANTTI SQ023BR (harjattu alumiini) 9W valaisin on himmennettävä ja kosteussuojattu (IP54). Valaisimen värintoistokyky(CRI) on 98 (full spectrum) Valaisimessa on säädettävä valon värilämpötila 2900-4000-5300K. Valoteholtaan valaisin vastaa +50W halogeenia.
alk. € 79.00
LED alasvalo - KANTTI SQ033BR, CCT 2900-4000-5300K säädettävä, suunnattava, himmennettävä 9W, harjattu alumiini, CRI98
Varastossa
Led-SQ033BR-CCT-9W
  • 600 lumen, TRIAC himmennettävä
  • CCT 2900-5500K säädettävä Zigbee/DALI2/RF muuntajilla
  • led modulilla 7 vuoden takuu
  • suunnattava valaisin
  • täydellinen valon spektri, CRI98!
LED KANTTI SQ033BR CCT (Harjattu alumiini) 9W valaisin on himmennettävä, suunnattava ja kosteussuojattu (IP44). Valaisimen värintoistokyky(CRI) on 98 (full spectrum) Valaisimessa on säädettävä valon lämpötila 2900-4000-5300K. Valoteholtaan valaisin vastaa +50W halogeenia.
alk. € 79.00
LED alasvalo - TUPLAKANTTI SQ233BR, IP44, CCT 2700-4000-5300K säädettävä, suunnattava, himmennettävä 18W, harjattu, CRI98
Varastossa
Led-SQ233BR-CCT-18W
  • 1200 lumen, TRIAC himmennettävä
  • CCT 2900-5500K säädettävä Zigbee/DALI2/RF muuntajilla
  • led modulilla 7 vuoden takuu
  • täydellinen valon spektri, CRI98!
  • Tehoa tuplana! Suunnattava valaisin
LED TUPLAKANTTI SQ233BR CCT (harjattu alumiini) 18W valaisin on himmennettävä, suunnattava ja kosteussuojattu (IP54). Valaisimen värintoistokyky(CRI) on 98 (full spectrum) Valaisimessa on säädettävä valon lämpötila 2700-4000-5300K. Valoteholtaan valaisin vastaa 2x+50W halogeenia.
alk. € 159.00
LED alasvalo - TUPLAKANTTI 233, IP44, CCT 2700-4000-5300K säädettävä, suunnattava, himmennettävä 18W, valkoinen, CRI98
Varastossa
SQ233W-CCT-18W
  • 1200 lumen, TRIAC himmennettävä
  • CCT 2900-5500K säädettävä Zigbee/DALI2/RF muuntajilla
  • led modulilla 7 vuoden takuu
  • täydellinen valon spektri, CRI98!
  • Tehoa tuplana! Suunnattava valaisin
LED TUPLAKANTTI 233 CCT (valkoinen) 18W valaisin on himmennettävä, suunnattava ja kosteussuojattu (IP44). Valaisimen värintoistokyky(CRI) on 98 (full spectrum) Valaisimessa on säädettävä valon lämpötila 2700-4000-5300K. Valoteholtaan valaisin vastaa 2x+50W halogeenia.
alk. € 159.00